Pohdinta omasta kasvatuksen ja opetuksen filosofiasta ja etiikasta

Kuten Opetussuunnitelman perusteissakin mainitaan, oppilas on itsenäinen toimija, joka yksin tai yhdessä toisten oppijoiden kanssa ratkaisee eteensä tulevia haasteita. Näin ollen sekä oppimisen että sen arvioinnin kannalta olennaiseksi työkaluksi tulee kommunikaatio ja erilaisten medioiden kautta saatavan tiedon tulkitseminen.
Joskus opettajan täytyy olla antamassa oppilaille niin sanotusti strattia uuden kokonaisuuden oppimiseen. Venäläisen kasvatuksen tutkijan Lev Vygotskin esittämän tulkinnan mukaan, oppiminen tapahtuu niin sanottujen lähikehityksen vyöhykkeiden kautta. Oppija oppii parhaiten, kun hän pystyy sisäistämään uudet asiat vähitellen osaksi omaa sisäkehäänsä. Tästä syystä näen, että minun opettajana on autettava oppilaita yhdistämään uutta aihetta jo osaamaansa tietoon ja taitoon, antamalla heille mahdollisuuksia ja avaimia tietosiltojen rakentamiselle.  Esimerkiksi omassa oppiaineessani uskonnossa oppilas oppii parhaiten, kun aineen sisältöjä, kun vieraita uskontoja käsitellään hänen elämästään kumpuavien kysymysten kautta. Esimerkiksi kysymystä lapsen ja vanhemman suhteesta kunfutselaisuudessa voidaan tarkastella tutkimalla yhdessä oppilaiden seuraamien sarjojen perheiden perheenjäsenten välisiä suhteita. Haastamalla itseään oppija kehittyy näin sekä osaajana että ihmisenä. Uusi tieto voi antaa uusia avaimia tulkita opittua käyttäytymistä.
Ihminen on siis olento, jonka oppiminen tapahtuu vyöhykemäisesti. Tietoa omaksutaan sitä mukaan kun käsitys ympäristöstä kasvaa. Opettajan tehtävänä siis on toimia luotsina ja joskus moottorina oppilaan kehittymisen aikaansaamiseksi. Joskus toimeliainkin oppilas tarvitsee kannustusta, jotta uskaltautuu astumaan uuteen ja tuntemattomaan...