Arviointi, opettajan työkalu

Arviointi on yksi osa opettajana olemista. Lähes kokoajan tunneilla olet tekemässä arviota oppilaiden suorituksista: osasivatko he vastata kotitehtäviin, olivatko kotitehtävät ylipäätään tehtynä. Tällaisten arvioiden tekemisestä oppilaille annetaan suoraa ja välitöntä palautetta kehujen ja moitteiden muodossa. Kuten tuntisuunnitelmien tekemistä koskevassa osiossa sanoin, tavoitteet muodostuvat tärkeiksi myös arvioinnissa. Tavoitteiden kautta oppilas tietää, mitä tulevassa kokeessa/arviointiin vaikuttavassa tehtävässä pitää osata tai muistaa. Arviointia ei voi tai ole järkevää tehdä tilanteissa, joissa arvioinnin kohteena oleva ei ole tietoinen arvioinnin kriteereistä!

Lähde: Wikipedia

Uudessa opetussuunnitelmassa arviointia osana opetusta korostetaan entisestään. Enää eivät riitä yhdet kokeet ja muutama mahdollinen muu arvioitava tehtävä jakson aikana, vaan arvioinnin on oltava jatkuvaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi erilaisia välikokeita tai oppiolaiden toisilleen ja itselleen tekemiä arviointeja suorituksista. Harjoittelun aikana toimiessani lukion puolella, siellä uskonnon kursseilla oli käytössä ns. opintopolku. Kurssin suorittamisen pääpaino oli oppilaiden tekemillä tehtävillä, jotka opettaja oli valmistanut, sekä kolmessa välikokeessa joissa oppilaiden osaamista testattiin tehtävien pohjalta tehtyjen kysymysten avulla. Tehtävien arviointi toteutettiin ennen koetta vertaisarviointina, jossa arviointimatriisin avulla oppilaat ensin luokittelivat tehtävän osa-alueet (esim. kuinka paljon oli omaa tekstiä, kuinka paljon tehtäviä oli tehty yms.) ja laskivat sitten keskiarvon toverinsa suoritukselle. Bloomin taksonomiaan pohjautuen oppilaita kannustettiin pohtimaan ja analysoimaan tehtäviä varten annettuja materiaaleja syvemmin. Soveltaen ja luoden itselleen uusia määritelmiä ehkä jo tuttuihin aiheisiin. Opettajan ei tarvinnut puuttua asiaan kuin niissä tapauksissa, joissa koetulokset ja tehtävistä saadut tulokset erosivat toisistaan huomattavasti.

Arvioinnista luin harjoitteluni aikana erästä ryhmätyöskentelyä varten Päivi Atjosen artikkelin Arviointi opetuksen ja oppimisen tueksi.  Kyseisen artikkelin ydinajatukset arvioinnista olivat:

1)   Pedagoginen arvioinnin on mielellään oltava luonteeltaan toteavaa, motivoivaa, ohjaavaa ja ennustavaa. Oppilas/opettaja pystyy näin ohjaamaan omaa työskentelyään.

2)   Arviointi on järkevää vain silloin, kun arvioinnin osapuolet ymmärtävät arvioinnin perusteet ja se toteutetaan niin kuin on sovittu.

3)   Arvioinnin on hyvä olla monipuolista: yksi arviointikeino ei välttämättä vastaa kaikkiin haasteisiin

4)   Arviointi on kommunikatiivista toimintaa. Se koostuu kolmesta osa-alueesta: 1. Paljastaminen (revelation) [Tavoitteiden kriittinen tarkastelu] 2. Ennakointi (anticipation) [Epävarman tiedon arviointi monimuotoisten tietolähteiden varassa] 3. Kommunikaatio ja yhteistyö (aims for communation and partership) [Opettajien monialainen yhteistyö – oppilaiden vertaisarviointi]

Arvionti on siis kommunikatiivista. Jokaisella opettajalla on tässä varmasti parannettavan varaa, ja niin on myös minullakin. Tällä hetkellä itselläni on pohdinnan alla kysymys liittyen maahanmuuttajien opettamiseen: Kuinka arvioida, jos arvioijalta ja arvioitavalta puuttuu yhteinen kieli?